Hyvää uutta vuotta 2016! :) Se olisi sitten vuoden ensimmäinen päivä. Tässä vaiheessa alkuvuotta tapanani on pysähtyä hetkeksi miettimään tulevan vuoden juttuja. Haaveilla saavuttamattomista ja jopa mahdottomalta tuntuvista asioista ja rakentaa mielessä tavoitteita itselle tulevaan vuoteen. Olen aina ajatellut, että en ole kovin kilpailuhenkinen ihminen tai laita tavoitteita kovin korkealle, mutta vuosi vuodelta huomaan tavoittelevani aina jotain uutta ja mahdotonta ja tekeväni todella töitä asioiden eteen. Nostan tavoitteet koko ajan korkeammalle ja haluan kehittyä monella elämän osa-alueella. Kyse ei ole siitä pystynkö, vaan siitä kuinka paljon haluan ja olen valmis tekemään töitä asioiden eteen. Tämä pätee tällä hetkellä monella eri saralla elämässä. Elämässä voi pystyä mihin vain jos vain todella jotain haluaa.
Vietin eilen vuoden vaihtumista perheen ja ystävien kesken Pohjois-Helsingissä. Valitettavasti mies oli yön töissä. Ilta oli muuten kuitenkin hauska ja aika meni taas aivan liian nopeasti hyvässä porukassa. Alkuilta herkuteltiin vanhempieni luona ja nostettiin maljat uudelle vuodelle. Myöhemmin liityin ystäväni kanssa isompaan porukkaan iltaa viettämään. Skumppaa, naurua, pelejä ja räiskyviä raketteja. Näissä merkeissä vaihtui täällä uusi vuosi.
Aamuyöllä nukkumaan mennessä ajattelin, että tästä vuodesta tulee varmasti upea. Odotan jännityksellä mitä kaikkea uutta ja kutkuttavaa tulevaan vuoteen taas mahtuukaan.
Miten teidän vuosi vaihtui?
2 kommenttia
On hyvä kehittää itseään eri osa-alueilla ja asettaa itselleen tavoitteita. Koskaan ei pidä aliarvioida itseään ja kykyjään. Sitä pystyy monenlaisiin nyt vaikealta tuntuviin haasteisiin, kun vain on motiivia ja halua kehittää itseään. Tsemppiä vuodell 2016!
Juuri näin. Päättäväisyyttä ja motivaatiota vain peliin. Sillä pääsee jo pitkälle. Kiitos paljon, samoin sinne! :)
Lähetä kommentti