Palataan hetkeksi Espanjan auringon alle. Löysimme kivan lounge tyyppisen terassin El Faron, joka sijaitsi upealla paikalla aivan meren äärellä Caleta de Fusten keskustan kupeessa. Parin tunnin kävelyn jälkeen istahtaminen terassilla ihanissa maisemissa kahvikupin äärellä kelpasi mieluusti. Vieressä sijaitsi pieni satama ja lähettyvillä suuri uimaranta. Tarkoitus oli käydä El Farossa myös auringonlaskun aikaan drinkeillä, mutta se jäi. Maisemat olisivat varmasti hivelleet silmiä myös siihen aikaan.
perjantai 5. helmikuuta 2016
El Faro
Se olisi perjantai ja viikonloppu edessä. Tulevalle viikonlopulle ei ole tällä kertaa mitään ihmeenpiä suunnitelmia. Meillä on poikaystäväni kanssa kummallakin kokonainen viikonloppu vapaana, joka on nykyisin harvinaista. Päätettiin ottaa ihan vain rennosti ja nauttia pitkästä viikonlopusta yhdessä. Huomenna haluan ehdottomasti mennä pitkälle kävelylenkille ja myöhemmin salille. Toki aloitan lauantaiaamun harvinaisesti myöhäisellä aamiaisella ja muutenkin todella hitaalla aamulla. ;) Sunnuntaille olen varannut muutaman tunnin kouluhommille. Tosi kiva hengähtää pari päivää, sillä ensi viikolle on luvassa mm. kuvauspäivä - pääsen taas höpöttelemään kameran eteen. Yksi päivä menee myös koulunpenkillä, mikä tosin on ihan hauskaa vastapainoa työhön.
Palataan hetkeksi Espanjan auringon alle. Löysimme kivan lounge tyyppisen terassin El Faron, joka sijaitsi upealla paikalla aivan meren äärellä Caleta de Fusten keskustan kupeessa. Parin tunnin kävelyn jälkeen istahtaminen terassilla ihanissa maisemissa kahvikupin äärellä kelpasi mieluusti. Vieressä sijaitsi pieni satama ja lähettyvillä suuri uimaranta. Tarkoitus oli käydä El Farossa myös auringonlaskun aikaan drinkeillä, mutta se jäi. Maisemat olisivat varmasti hivelleet silmiä myös siihen aikaan.
Mitä teidän viikonloppuun kuuluu?

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
Beauty Box | All rights reserved.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti