Flunssa alkaa olemaan selätetty ja elämä palailee takaisin raiteilleen. Kiireinen viime viikko veti aika kiitettävästi mehut pois, mutta onneksi tällä viikolla olen saanut hoidettua rästiin jääneitä hommia ja vietettyä myös omaa aikaa. Sain sovittua eilen seuraavan hiustenlaittoajankin. Olen innolla suunnitellut jotain uutta hiuksiini. Pituus saisi pysyä vielä pitkänä, mutta väriin haluan ehdottomasti kirkastusta. Ehkä jotain täysin uutta? Mielessä on käynyt jo koko pään vaalennus, mutta toisaalta olen päässyt tyvivärjäyskierteestä eroon, joten pitää hetken harkita tätä vaalennusprojektia.
Erilaiset pastelliset värit houkuttelevat aina aika ajoin. Viime keväänä kokeilin lilaa. Ehkä nyt mintunvihreä olisi hauska? Vaalennettuun hiukseen saa sävytettyä hoitoaineella helposti pastellisia sävyjä. Haaveissa on jossain vaiheessa myös testailla uutta hiusmallia. Pitkä tasainen polkkatukka olisi kiva piristys ainaiseen pitkään malliin. Sateenkaarihiukset ovat myös tosi hauskat, mutta ehkä niihin kyllästyisi jo muutamassa päivässä ja värin ylläpitäminen voi olla aika haastavaa.
Vaikeaa. Uskaltaako kokeilla uutta vai pysynkö vain vanhassa ja tutussa? Sulattelen asiaa muutaman viikon. ;D
Mikä tyyli näistä iskee sinuun eniten?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti