sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pastor

Kuluneen viikon kruunasi lauantaina huippuilta ystäväni seurassa. Alkuillasta sipsutin suoraan töistä katsastamaan ystäväni uutta kotia Töölöön. Muutama lasi kuohuvaa, valmistautumista iltaan ja tottakai viimeisten juorujen vaihdon tahdittamana suuntasimme jatkamaan iltaa Erottajalle ravintola Pastor:iin. Oli kyllä kiva lähteä pitkän viikon jälkeen vapaalle, vaikka tosin olen ollut taas viimeiset päivät pienen flunssan kourissa. Tässä vaiheessa vuotta olen sairastellut jo moneen otteeseen flunssaa eikä kierre tunnu katkeavan sitten millään. Nyt pitää ottaa viimeistään kaikki keinot käyttöön ja tarttua jokaiseen kotoa löytyvään vitamiinipurkkiin ja superfoodiin, jotta pääsisin vihdoin terveenkirjoihin.

Mutta sitten asiaan - Pastor. Ravintola, jonka paikalla tönötti monta vuotta legendaarinen ravintola Cuba. Nyt paikka on uusiutunut. Joka kerta ohi kävellessäni olen miettinyt, että tuonne on päästävä joskus syömään. Pastor oli paikkana todella rento ja viihtyisä. Porukkaa riitti paljon, mutta silti jokaisessa pöydässä oli riittävästi omaa tilaa. Paikka on tunnettu hyvistä drinkeistään, joten tilasimme alkuun drinksut ja tutkimme samalla ruokalistaa. Päädyimme tilaamaan pääruoaksi lohta ja mustekalaa. Lisäksi maistelimme aluksi taivaallista (ja tulista) guacamolea ja piirakkaa. Annokset oli tarkoitettu jaettaviksi, joten samalla kertaa pääsi maistelemaan monia annoksia oman mielen mukaan. Listalla oli kattavasti myös kasvisruokia ja valikoima oli muutenkin hyvällä tavalla erikoinen - sekoitus Perun ja Japanin makuja. Paikasta jäi tosi hyvät fiilikset, joten pitänee käydä ehdottomasti jossain vaiheessa uudestaan Pastor:issa. Mutkatonta ruokaa ja tunnelmaa Stadin ytimessä. Suosittelen. :)



Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig