Olen käynyt viime aikoina useampaan kertaan ihastelemassa Mac:in valikoimaa nyt, kun myös Jumbon Stockmannilta löytyy kyseisen merkin meikit. Erityisesti Mac:in huulipunat ovat todella huippuja ja ehdottomia lemppareita mitä huulipuniin tulee. Aikaisempia sävyjä, joita olen hankkinut Mac:ilta ovat Pink Plaid sekä Violetta Amplified. Viime ostos oli kuitenkin astetta räväkämpi. Hankin sävyn eritysesti Sebastian viikonloppua varten, kun teema oli pukeutumisessa black. Sävy Smoked purple on todella tumma ja mattainen luumunsävy. Tämä huulipuna ei ole todellakaan mikään arkisin vaihtoehto huulimeikkiin, mutta räväkämpää meikkiä ja tyyliä haettaessa se on tosi cool. Muutaman käyttökerran perusteella voin myös luvata, että näinkin tumma sävy pysyy huulilla todella hyvin eikä tahraa. Pitäisi vielä hankkia yhtä tumma rajauskynä, joka sopisi tämän sävyn kanssa yhteen.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
Smoked purple
Pääsiäinen hujahti nopeasti ja nyt mennään taas arkisten juttujen parissa muutama päivä. Tulimme takaisin mökiltä vasta eilen aamulla. Heitin kamat pikaisesti kotiin ja jatkoin samantien matkaa töihin. Kieltämättä oli taas haikea lähteä maalta pois varsinkin, kun aamulla aurinko paistoi upeasti ja taivas oli täysin sininen. Laitoinkin Snapchattiin @beautyboxbys aamuisia fiiliksiä mökiltä ja pääsiäisen vietosta. Sain kuin sainkin kaikki rästihommat väkerrettyä pois alta, nautittua hyvistä ulkoilusäistä ja levättyä. Pääsiäinen meni siis kaikin puolin ihan nappiin. :)
Olen käynyt viime aikoina useampaan kertaan ihastelemassa Mac:in valikoimaa nyt, kun myös Jumbon Stockmannilta löytyy kyseisen merkin meikit. Erityisesti Mac:in huulipunat ovat todella huippuja ja ehdottomia lemppareita mitä huulipuniin tulee. Aikaisempia sävyjä, joita olen hankkinut Mac:ilta ovat Pink Plaid sekä Violetta Amplified. Viime ostos oli kuitenkin astetta räväkämpi. Hankin sävyn eritysesti Sebastian viikonloppua varten, kun teema oli pukeutumisessa black. Sävy Smoked purple on todella tumma ja mattainen luumunsävy. Tämä huulipuna ei ole todellakaan mikään arkisin vaihtoehto huulimeikkiin, mutta räväkämpää meikkiä ja tyyliä haettaessa se on tosi cool. Muutaman käyttökerran perusteella voin myös luvata, että näinkin tumma sävy pysyy huulilla todella hyvin eikä tahraa. Pitäisi vielä hankkia yhtä tumma rajauskynä, joka sopisi tämän sävyn kanssa yhteen.
Olen käynyt viime aikoina useampaan kertaan ihastelemassa Mac:in valikoimaa nyt, kun myös Jumbon Stockmannilta löytyy kyseisen merkin meikit. Erityisesti Mac:in huulipunat ovat todella huippuja ja ehdottomia lemppareita mitä huulipuniin tulee. Aikaisempia sävyjä, joita olen hankkinut Mac:ilta ovat Pink Plaid sekä Violetta Amplified. Viime ostos oli kuitenkin astetta räväkämpi. Hankin sävyn eritysesti Sebastian viikonloppua varten, kun teema oli pukeutumisessa black. Sävy Smoked purple on todella tumma ja mattainen luumunsävy. Tämä huulipuna ei ole todellakaan mikään arkisin vaihtoehto huulimeikkiin, mutta räväkämpää meikkiä ja tyyliä haettaessa se on tosi cool. Muutaman käyttökerran perusteella voin myös luvata, että näinkin tumma sävy pysyy huulilla todella hyvin eikä tahraa. Pitäisi vielä hankkia yhtä tumma rajauskynä, joka sopisi tämän sävyn kanssa yhteen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
©
Beauty Box | All rights reserved.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti