sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Superstar

Olin noin kymmenen vanha, kun sain ensimmäiset Adidaksen Superstarit. Kengät sädehtivät uutuuttaan kirkkaan valkoisena ja sivuissa komeili kolme punaista raitaa. Kengät olivat kovassa käytössä - olivathan ne pakko saada aina jalkaan! Myöhemmin hankin uudet Superstarit vaaleansinisillä raidoilla. Vitsi miten päheät kengät ne olivatkaan silloin.

Tästä on aikaa jo "muutamia" vuosia. Myöhemmin vannoin, että en enää koskaan hankkisi Superstareja. Nyt kuitenkin olen alkanut vuosien jälkeen himoitsemaan lenkkarivalikoimaani uutta paria ja se voisi ehkä olla juuri monien vuosien "inhokkina" ollut Superstar-pari.

Kokonaan valkoiset tennarit houkuttelevat eniten, sillä ne olisi helppo yhdistää monen eri asun kanssa yhteen. Valkoinen väri tuntuu tällä hetkellä muutenkin raikkaalta talven jäädessä taakse. Toki myös mustilla raidoilla terästetyt Superstarit näyttävät hyvältä monen vaatteen rinnalla. Kevään tullessa olen käyttänyt lenkkareita arjessa lähes päivittäin. Viikonlopun menoihin on kiva laittautua naisellisemmin, joten silloin korkoa saa olla ihan reilusti kengässä. Viikolla puolestaan matalat kengät tuntuvat niin mukavalta vetäistä jalkaan ja näin ollen lenkkarit ovat lähes aina jalassa. Superstarien lisäksi Adidaksen valikoimasta houkuttavat myös Stan Smith-malli. Katsotaan mihin väriin ja malliin lopulta päädyn. :)



Toteutettu yhteistyössä Spartoon kanssa.
Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig