"Mitä kiitollisempi olet, sitä enemmän vedät puoleesi asioita, joista olla kiitollinen". Tämä oli lainaus *Unelma Itsestä-työkirjasta. Kyseinen kirja on pullollaan erilaisia mielenkiintoisia tehtäviä ja yksi niistä on kiitospäiväkirja. Kiitospäiväkirjan avulla voi kääntää elämässä huomion niihin asioihin, jotka ovat elämässä hyvin. Kuinka paljon sitä loppupeleissä tulee ajateltua onnistumisia ja hyviä asioita, jotka ovat monelle meistä itsestäänselvyyksiä. Jokaisessa päivässä on jotain hyvää. Näitä hyviä asioita pitäisi nostaa enemmän esille ja olla niistä kiitollisempi. Toki olen monista asioista elämässäni todella kiitollinen, mutta eipä niitä tule ajateltua päivittäin. Kiire, epäonnistumiset ja huonot päivät imevät helposti positiivista energiaa ja näin hyvät asiat jäävät pienemmälle huomiolle.
Kiitollisuutta voi hyvin harjoittaa kiitospäiväkirjan avulla ja näin nostaa oman elämän hyvät asiat vahvemmin esille. Kiitospäiväkirjan ideana on kirjoittaa päivän päätteeksi muutamia asioita, joista on ollut kiitollinen kuluneessa päivässä. Kun päiviä ja kiitollisuuden aiheita kertyy enemmän, niin sitä huomaa kuinka paljon elämässä onkaan niitä hyviä ja mahtavia asioita - ihan vain siinä tuikitavallisessa arjessakin.
Tässä kuluneen viikon kiitospäiväkirja:
Maanantai: Vapaapäivä, uudet hiukset & auringonpaiste. Kevät! Yhteinen treeni miehen kanssa ja illalla vielä kävelylenkki.
Tiistai: Takana pitkät vapaat, joten olo oli energinen uuteen viikkoon. Näin vanhempiani ja vietin aikaa lapsuudenkodissa.
Keskiviikko: Sain tehtyä monta tärkeää tehtävää valmiiksi töissä. Fiilis oli todella positiivinen. Illalla juoksutreeni salilla ja sen jälkeinen onnistunut olotila.
Torstai: Heräsin aamulla ajoissa salille ja jalkatreeni sujui hyvin. Mukava työpäivä & motivoitunut työmoodi. Olen todella kiitollinen siitä, että jaksan kehittää itseäni työelämässä ja minulla on siihen myös hyvät mahdollisuudet.
Perjantai: Illalla olimme katsomassa futista miehen kanssa. Yhteinen aika<3
Lauantai: Kiireinen & antoisa työpäivä. Illalla hyvää ruokaa, seuraa ja rentoutumista kotona.
Sunnuntai: Keväinen ilma. Pyörähdimme Kevät-messuilla. Ideoita tulevaan kotiin. Syvä kiitollisuus tulevista asioista elämässä.
Mistä olet itse kiitollinen juuri tänään?
Yhteistyö*
Ei kommentteja
Lähetä kommentti