Kävin kosmetologilla viimeksi helmikuussa - jos nyt oikein muistan. Tarkoitus oli toteuttaa seuraava käynti huhti- toukokuun aikana. Olin varailemassa aikaani liian myöhään ja sain sopivan ajan sovittua vastan muutaman viikon päähän. Huhh..vielä pari viikkoa odottelua - nyt kunnon ihonpuhdistus olisi kyllä paikallaan! Mainitsen vielä ohimennen, että olen käynyt kosmetologilla jo vuosien ajan EL-Salongissa. Hoitola sijaitsi monet vuodet Kampissa Narinkkatorin kupeessa. Nykyään EL-Salonki löytyy aivan Esplanadin puiston vierestä ja uudet tilat ovat todella ihastuttavat ja rauhalliset. Pieni pysähtymishetki hoitolassa tekee kyllä ihmeitä - mielelle ja iholle.
Olen antanut tekohengitystä kasvoille Biothermin Skin Best-sarjan avulla. Eilen illalla levitin puhtaille kasvoille Wonder Mud-naamion, joka kirkastaa ihoa ja supistaa laajentuneita ihohuokosia. Kuulostaa hyvältä ja sitä se myös on. Naamion jälkeen iho tuntui todella sileältä ja raikkaalta. Naamion hinta lähentelee 60 euroa, mutta tehoa tästä purkista löytyy mielettömästi.
Olen käyttänyt läpi talven Skin Best Night-yövoidetta sen täyteläisen ja hoitavan koostumuksen takia. Ihoni oli välillä rutikuivan tuntuinen - kirottu pintakuivuus! - ja siksi tykkään käyttää öisin todella hoitavaa kosteusvoidetta. Kesäaikaan pärjään yleensä kevyellä voiteella öisin tai välillä jopa ilman voidettakin. Nyt kuitenkin kosteutusta kosteutuksen perään on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kunnon tehohoitoa kotona, muutama tunti kosmetologilla ja kesä. Toivon, että nämä taltuttavan oman ihoni taas elävänkirjoihin.
2 kommenttia
Tuota Wonder Mud -naamiota mun on tehnyt mieli kokeilla jo pitkään :) Kiva kuulla, että toimii.
Kyllä toimii! :) Kokeile ihmeessä.
Lähetä kommentti