Toissa viikolla tallustelin vielä huolettomasti kesävaatteissa uusien aurinkolasien kanssa, mutta nyt alkavalla viikolla voin vihdoin myöntää, että syksy on täällä! Tänään ainakin ilma oli jo selvästi viilentynyt viime viikoista. Viikonloppu meni tiiviisti töiden ja opiskeluiden parissa. Kouluhommia on riittänyt viime aikoina kiitettävästi. Joulukuussa on luvassa loppuarviointi, joten koulutöitä on vielä paiskittava paljon näin pienen ajan sisään. Toisaalta tykkään pienestä stressistä ja kiireestä - kunhan se ei vain ylly liian suureksi. Muutama viikko mennään vielä arjen pyörityksessä ja sitten olisi luvassa pientä lomailua Nizzassa. Aurinkoa, merta, hyvää ruokaa ja lämpöä - kuulostaa mainiolta.
Pyörähdimme syyskuun ekana viikonloppuna Tallinnassa. Kesällä oli sen verran paljon ohjelmaa viikonlopuille, joten kesän perinteinen Tallinnan reissu venähti alkusyksyyn. Päivä sattui olemaan todella sateinen, mutta onneksi tarkenin vielä mekolla ja kesäsandaaleilla reissussa. Sininen mekko yhdistettynä nahkatakkiin toimii kivasti yhteen. Nahkatakki on juuri syysaikaan tosi kiva pukea päälle varsinkin jos sää on sateinen ja tuulinen. Hyvä siis, että satuin pukemaan nahkatakin sateiseen päivään - aamulla nimittäin aurinko vielä paisteli lämpöisen näköisesti. ;)
Mekko -Mango
Takki -Lindex
Kengät -Stockmann
Laukku -LV
1 kommentti
Lyhyt nahkatakki on todella ajaton vaate ja sopii moneen tyyliin
Lähetä kommentti