Olemme vuokranneet Thaimaassa monena kertana skootterin, sillä se on mielestäni kiva tapa kierrellä paikkoja läpi ja tutustua ympäristöön. Vuokrasimme Khao Lakissa yhdeksi päiväksi skootterin menopeliksi ja sillä tulikin tosiaan ajeltua koko päivä aamusta iltaan asti. En omista itse ajokorttia, joten luonnollisesti mies ajoi ja sain itse keskittyä maisemien katseluun skootterin takana istuessa.
Thaimaassa skootterin kyytiin hypätessä kannattaa muistaa, että liikenne saattaa olla paikka paikoin hyvinkin vaarallista varsinkin isommissa kaupungeissa. Khao Lakin rauhallinen liikenne houkutti skootterin kyytiin, mutta toki sielläkin sai olla varovainen. Kypärä kannattaa aina ehdottomasti muistaa ennen kuin istahtaa pyörän kyytiin. Teiden kunto saattaa myös vaihdella, mutta Khao Lakissa se oli suhteellisen hyvä verrattuna Koh Lantan teihin. Koko päivän vuokra oli skootterille 250 bahtia eli alle seitsemän euroa.






Khao Lak on helppo paikka ajella ympäriinsä, sillä paikkakunnan läpi kulkee vain yksi iso tie. Parhaimmat paikat löytyivät kuitenkin sivummalta pienten teiden varsilta, joita monia ympäröi laajat palmualueet ja rauhalliset pellot tai metsät. Tulipahan sitä nähtyä päivän aikana puolen metrin mittainen lisko löhöilemässä auringon paisteessa ja syvemmällä metsässä tien ylitti käärme, joita myös tietysti Thaimaassa asustelee valtava määrä. Kaho Lakin alueella on useampia vesiputouksia, joita pääsee näppärästi katsastamaan omatoimisesti skootterin avulla.



Kävimme päivän aikana myös monella eri rannalla ja samalla tuli eksyttyä ohimennen luontopolulle, joka ei todellakaan ollut mistään helpoimmasta päästä. Polun pituus oli onneksi vain kilometrin verran, mutta aikaa kikkailuun sai kyllä kulumaan. Kuuma ilma vei toki voimia muutenkin, mutta rannan läheisyydessä kulkeva polku oli todella vaikea kulkuinen. Suojakaiteita korkeiden pudotusten kohdalla oli titetysti turha odottaakkaan. Käärmeisiin tai muihin otuksiin ei tässä paikassa onneksi tarvinnyt törmärä. :D
Päivän kruunasi ehdottomasti kaunis auringonlasku rauhallisella rannalla. Aiemmin päivällä meillä oli hieman huonoa tuuria matkassa, sillä skootterin takarengas hajosi. Onneksi saimme paikallisilta apua ja saimme jatkettua matkaa. Thaimaalaiset ovat kyllä todella ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä. Tämä liittyy vahvasti Budhalaisuuteen -
auta, tulet autetuksi tai anna ja myös saat.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti