keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Uudet nahkakengät ja vinkki

Pitkä talvi alkaa onneksi olemaan kohta ohi ja niin myös talvikengillä tallustelu. Uggit voi minun puolestani heittää jo kaappiin odottamaan seuraavaa talvea. ;) Liukkaat tai vastaavasti loskaiset kelit rajoittavat valitettavasti täällä Suomessa tietynlaisten kenkien käyttöä talviaikaan. Nätit korkokengät ovat melko epäkäytännölliset jos keli on huono ja tiet liukkaat. Löysin joitain viikkoja takaperin aivan ihanat korolliset nilkkurit, joita olen uhmakkaasti käyttänyt jo useampaan kertaan loskasta ja jäästä huolimatta. Sam Edelmanin nahkaiset nilkkurit löytyivät kenkäkaupasta hyvään alennettuun hintaan.

Vinkkinä voisinkin kertoa, että nyt on ehdottomasti erinomainen aika hankkia ensi syksyksi ja talveksi laadukkaat nahkaiset merkkikengät. Sain omistani alennusta 130€ eli kauppa todellakin kannatti. Toki nilkkureille löytyy vielä käyttöä useamman kuukauden ajan näin keväästä. Toisena vinkkinä sanottakoon kuinka tärkeää on suojata ja huoltaa nahkakenkiä. Kenkäharjalla saa pidettyä kengät siistissä kunnossa näin loskaisenakin aikana. Suoja-aine kannattaa ottaa käyttöön jo ennen ensimmäistä käyttökertaa.


Fiilistelin sunnuntaina kevään tuloa nappaamalla kaupasta mukaan kimpun valkoisia tulppaaneja sekä uuden Voguen. Kevät tuo jo itsessään paljon uutta inspiraatiota omaan tyyliin, ulkonäköön ja pukeutumiseen. Ammennan itse inspiraation tyyliin selaamalla mielenkiintoisia instagram-tilejä, ulkomaisia muotilehtiä ja blogeja. Myös uuden kauden alkaessa vaateliikkeissä haahuilu tuo uusia ideoita pukeutumiseen, mutta riskinä on silloin shoppailuvimma. :D

Toteutettu yhteistyössä Spartoon kanssa.
Share:

Ei kommentteja

© Beauty Box | All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig